Ja L102 projekti jatkuu taasen. Aiheena jotakuinkin huippuvalokohdat (mikähän tälle olis järkevämpi sana?) ja heijastavat pinnat. Linkki teksetiin tässä:
L102 - Specular Highlight Control
Tavoitteena on siis tuoda kohteen muotoa esille huippuvalojen avulla. Kohteeksi valitsin naarmuisen ja likaisen iljettävän mp3-soittimen. Soittimessa on todella hyvin heijastavia mustia alueita sekä hieman vähemmän heijastavia harmaita alueita. Alustaksi vielä hieman kiiltoa antava likainen musta pöytä ja eikun testailemaan.
Kokonaisuudessaan kokeilin oikeastaan vain kahdenlaista valaistusta, joista ensimmäisessä kahta eri variaatiota. Kuvausten edetessä tuli hyvin selväksi, että pienet muutokset valaistuksessa, saattavat tehdä isoja muutoksia kohteeseen. Alla on kaksi kuvaa kohteessa melko samanlaisessa valaistuksessa. (Kaaviot kuvien alla)(ja totutusti klikkaamalla isommaksi)
Päädyin valaisemaan kohteen vasemman reunan kokonaan ja hieman oikean alareunaa. Näin sain tuotua soittimen muotoja esiin kohteen molemmilta puolilta, mikä mielestäni helpottaa muodon havainnointia. Oikea yläkulma jää mukavasti varjojen pimentoon, tehden kuvasta mielenkiintoisemman. Valaistuksen toisessa variaatiossa yritin tuoda kohteen oikeaa reunaa enemmän esiin, mutta reuna meni melko sotkuiseksi, eikä tuonut muotoa esiin niin hyvin kuin ensimmäinen versio. Jännä huomata miten pienillä muutoksia kohteen ilme muuttu melkolailla. Ilmeisesti näitä valaistuksia kannattaisi miettiä kunnolla ennen kuin edes koskee valoihin.
Toisessa valaistuksessa pyrin tuomaan pinnan materiaalia ja tekstuuria esiin, pilaamatta kuitenkaan itse kohdetta puhkipalaneella huippuvalolla. Kuten kuvasta näkyy, pinnan materiaali on määritetty valaisemalla koko soittimen etuosa isolla valonlähteellä. Valon teho on säädetty niin, että valo selkeästi näkyy kohteessa huippuvalona, tuoden esiin pinnan heijastuvuuden (ja naarmuisuuden). Valo on kuitenkin sen verran heikko, että sen läpi pystyy näkemään kohteen. Sama valo kovemmalla teholla peittäisi alleen heijastavan pinnan alla lymyävän näytön. Oikealle puolelle lisäsin valon muotoilemaan reunaa ja pienillä paperin paloilla toin hieman valoa harmaisiin osiin.
Oli taas opettavainen harjoitus, josta jäi molempiin käsiin kuorallinen pieniä huomioita. Tämä testi pitänee toistaa vaaleasävyisellä kohteella, jolloin leikittäisiinkin varjoilla eikä huippuvaloilla.
Tänään päädyin käyttäämään valaistukaavioita selventämään hieman kuvassa vallinnutta tilannetta. Yksi tähän hyvin soveltuva työkalu on Kevin Kertzin luoma Lightning setup file. Kiitokset hänelle siitä ja tässä linkkin Kertzin sivuille: KevinKertz.com
On taasen aika jatkaa viime postissa aloittamaani projektia, eli tuota David Hobbyn Lighting 102 ohjeistuksen läpikäyntiä.
Tällä kertaa aiheena on Apparent light size. En nyt ihan sanatarkasti tuota osaa suomentaa, mutta idea on jotakuinkin seuraava: Mitä lähempänä kohdetta valo on sitä isompana se näkyy kohteelle. Ja mitä isompana valo kohteelle näkyy sitä pehmeämpänä valo kohteeseen lankeaa. Käytännössä siis pieni käsisalama (esim. sb-600), joka tuottaa (ainakin lähtökohtaisesti) melko kovaa valoa, tuottaakin todella pehmeää valoa, kunhan kohde on tarpeeksi pieni ja salama lähellä. Mitä kauemmaksi salama viedään, sitä pienempänä pisteenä valonlähde kohteelle näkyy ja tällöin valo kovenee. Esim. aurinko on TODELLA iso valonlähde, mutta meille se näkyy hyvin pienenä pisteenä ja siksi se tuottaa hyvin kovaa valoa. Näistä sepostuksista tuskin kukaan saa juuri mitään irti, muuta pääasia että itse ymmärrän. Alla halukkaille linkki tekstiin, jota tässä yritän kovasti referoida:
Apparent light size
Ja sitten itse testailuun. Alla olevassa kuvassa on kuvattu kahta (nykyisin edesmenneitä) banaania SB-600 salamalla, kera 40x40 cm softboxin. Kuvan alareunassa lukee kuinka kaukana softbox on kohteesta ollut (klikkaamalla suapi isommaks): 
Kuvasarjasta huomaa kuinka lähellä ollut valo tuottaa todella pehmeän reunan varjoon. 80 ja 100 cm:n päässä oleva valo on huomattavasti kovempi. Toinen selkeästi havaittava ero on alimmaisen banskun päässä oleva huippuvalopiste. 20 cm kuvassa ei näy selkeää kirkasta huippuvalopistettä, kun taas valoa kauemmaksi vietäsessä piste muuttuu pieneksi ja kirkkaaksi. Tarkemmin katsottaessa 20 cm kuvassa on samainen huippuvalokohta, mutta valo on levinnyt huomattavasti isommalle alueelle. Lähempi on siis pehmeempi.
Kahdella viimeisellä kuvalla ei ole ihan hirvittävää eroa, mutta korkeammalle nostettaessa valo alkoi kimmota seinistä takaisin kohteeseen ja se alkoi pilata hieman testiä. Siitä siis tuo oudohkolla logiikalla toteutetut korkeuden muutokset.