Eilen oli ensikertojen ja kokemusten päivä. Lensin aamun pikkutunneilla ensimmäiset lentoni ensin Helsingistä Kööpenhaminaan ja sitten Kööpenhaminasta Newcastleen. Hyvin jännittävää ja mielenkiintoista oli, mutta täysin ongelmitta ei matka taittunut.
Oli jo vähän ennakkoon peloteltu että nuhassa lentäminen saattaa laskuissa olla melkosta tuskaa..ja totta hyö höpisivät! Ensimmäisellä lennolla sitä kipua kesti n. 10 minuttia ja laskeutumisen jälkeen oli kuulo melko huono. Ininä vaan kävi korvissa, eikä edes omat askeleet kuulunut, oli melko jännä fiilis.
Kuulon menetyksen lisäksi Köpis tarjosi muutakin "pientä kivaa". Kentälle saapuessa en oikein tiennyt minne päin lähteä, mutta valitsin sitten oikean (vasemman ja väärän sijasta). Löysin sitten valotaulun mistä jatkolennon portin numero näkyisi, mutta juuri minun lentoni porttia ei ollut ilmoitettu! Muut lennot pari tuntia eteen ja taakse kaikki oli ilmoitettu, mutta minun Newcastlen lennon porttisarake huusi tyhjyyttä..samoin kuin korvat. Parin kymmenen harhailun ja patsastelun sekaisen minuutin jälkeen, portti vihdoin ilmestyi taululle ja matka jatkui. pitkin kenttää luikertelevasta passintarkastus jonosta selvittyäni vihdoin löysin oikean portin jossa olikin jo boarding alkanut. Matkustajat otettiin pieneen odotustilaan odottamaan bussikuljetusta koneelle. N. 5 minuutin odottelun jälkeen täti kuulutti jotain, mitä en korvillani pystyt kuulemaan. Vähittelen sitten ihmiset alkoivat poistua ja ajattelin ottaa selvää mistä oli kyse. Selvisi että koneess jolla oli tarkoitus lentää oli ilmennyt joku tekninen vika ja pitäisi odottaa toista konetta.
Arvioitu aika n. klo 10. Yht'äkkiä olikin yli 1,5h vapaa-aikaa tanskalaisella lentokentällä. Odotteluaika meni juuri niin nopeasti, kuin miltä se kuulostaa. Klo 10.10 sitten vihdoin sain jätettyä Tanskan taakseni.
Newcastleen laskeutuminen oli sitten vielä asteen verran tuskallisempi kuin Köpikseen. Ajattelin jo selviäväni helpolla kun ei ennakkoon yhtään korviin koskenut, mutta lopulta meinasin repiä kivuliaat korvani päästä irti ja heittää niilä Johnny Englishiä. Kun kone pysähtyi oli taas ympäristö tutun hiljainen ja askeleeni äänettömät. Ei miusta noilla kokemuksilla ihan suurinta lentofania tullut. mutta kai se on matkustusmuoto muitten joukossa.
Newcastlessa sitten tapasin Hannan (sen Kantelisen) ja sen jälkeen onkin lystiä riittänyt. Kaupunkia jo kierrettiin melkolailla ja tänään sitten lisää. Illalla vielä kävimme tavaratalossa ostamassa monta kassillista evästä ja ilta kuluikin oluen, viinin ja sipsien kanssa. Sipseistä voisin avautua melkosesti, mutta jätetään se tuonnemaksi. Alla muutama kuva tästä vaiherikkaasta päivästä. Lisää raporttia sitten myöhemmin.


Vielä superpikanopee päivitys blogiin enne kuin aloitan matkani kohti helsinkiä ja sieltä edelleen kohti Hannaa ja Englantia.
Tässä on kuvattu tällainen pikainen sommitelma mp3-soittimesta ja kuulokkeista. Taustana on punainen kartonki, jonka ideanan oli olla edes vähän samaa sävyä kuulokkeiden oranssin raidan kanssa.
Valaistuksena toimi seuraava: Sunpak 422D gridspotilla etuylä oikealta ja taustakartonkia valaisemassa SB-600. Tausta on viety kauas taakse kohteesta ettei siitä tule heijastuksia ja että sen saa mukavasti blurrattua.
Aika peruskuva, ei mitää hienoa. Kameran kenno ja kuulokkeet nähtävästi pikaisen puhdituksen tarpeessa. Ens kuva tuleekin suoraan Newcastlesta!
Hieman meinaa olla myöhässä aina nää viikon kuvat, mutta tuskinpa kukaan siitä kimpaantuu.
Tällä kertaa pientä leikkiä vedellä ja värillä. Aika perus vesileikki pipetin ja oikean ajoituksen kanssa (jälkimmäinen oli vähän kadoksissa). Tulokset olivat vaihtelevia, mutta joitakin onnistuneita otoksia onnistuin räpsimään. Ehkä tuo nypykkäinen alusta ja liian suppea terävyysalue ovat turhan häiritseviä, ja kuvista tuli hieman sekavia. Tykkään kyllä pisaroissa olevista kiilloista.
Kuvat on otettu seuraavalla tavalla: Pöydäksi läpiväkyvää lasia, jonka alle valkoinen paperi. Värillinen valo on ammuttu lasi/paperihässäkän läpi suoraan kohteen alta. Valkea valo gridspotilla suoraan oikelta. Kokeilin myös laittaa väriä tuohon oikealta tulevaan valoon ja niistä pari esimerkkiä.
Pari kertaa poissa kotoa ollessa on ollut tarvetta valonpehmennykseen, mutta mitään pehmennintä ei ole ollut mukana. Vaihtoehtoinahan minulla olisi eBaysta tilatut 40x40 cm softbox ja 80 cm läpiammuttava sateenvarjo. Softbox ei kuitenkin sovi reppuun edes purettuna ja lisäksi sen kasaaminen on sen verran vaivalloista että koko kuvaaminen voi jäädä väliin. Sateenvarjo olisi kätevämpi kantaa mukana, mutta varjo edellyttää aina myös jalustan mukaan ottamista ja taas on selkä väärällään.
Mutta sitten löytyi eBaysta välimallin ratkaisu. Kyseessä on pieni, takataskuun mahtuva Softbox. Softboxin koko on kasattuna 12,7 x 9,9 cm, eli mistään koko huoneen valaisuun riittävästä välineestä ei ole kyse. Laitteen toimivuus piileekin se pienuudessa ja kätevyydessä. Näitä sopisi kameralaukkuun kymmenittäin ja velcro-tarroilla toimiva kiinnitys on todella kätevää ja nopeaa. Hinnallakaan tätä vermettää ei ole pilattu, sillä sofbox kopsahti eteiseen n. 7€:n hintaan.
Miinuksena on siis sofboxin tuottaman valon koko, sillä mitä suurempi valonlähde on kohteeseen nähden, sen pehmempä valo ja päinvastoin. Tämä siis toimii kunnolla vain pienien esineiden kuvauksessa ja makroilussa. Esim. autoa kuvatessa kämmenen kokoinen valonlähde ei kovin pehmeää valoa tuota. Mutta kun kohde on tarpeeksi pieni ja lähellä niin tämä todella toimii..ja hyvin!
Alla makrokuva pienistä ruuveista ensin ilman ja sitten softboxin kanssa. Varjon pehmeyden ero on huomattava! Lopussa myös pari kuvaa itse vekottimesta. Oli kyllä mainio löytö.
Mallin puutteessa on häpäistävä itsensä ja otettava "one for the team". Näytän kyllä melko hölmöltä tässä, mutta näkisittepä ne muut kuvat!
Mutta asiaan. Tässä on siis haettu butterfly-, eli perhosvalaistusta. Tämä tarkoittaa sitä, että yksi iso valo tulee edestä ylhäältä ja toinen edestä alhaalta. Kuva otetaan näiden valojen välistä, niin että ylempi valo toimii päävalona ja alempi täytevalona. Taustalle lisäsin parin juomalasin läpi ammutun sinisen valon, mutta tämä valo ei siis kuulu varsinaisesti tuohon perhosvalaistukseen. Taustavaloja on monesti hyvä elävöittää ampumalla ne esim. kasvin lehtien tai juomalasien läpi. Epätasaisempi valo taustalla on aina mielenkiintoisempi ja tuo lisää syvyyttä kuvaan.
Kuvaan olen melko tyytväisempi, vaikkakin malli olisi voinut ollat hohdokkaampi. Itsestä kuvan ottaminen ei ole sitä helpointa puuhaa, kun kuvakulmilla leikkiminen ja kaikki muukin extratestailu menee turhan vaivalloiseksi. Matkoja kameran taakse ja takaisin kuvattavaksi kertyy helposti lähes marathonin verran. Toisaalta itsestä otettuihin kuviin on monesti helpompi saada lupa netissä julkaisuun :)
Tällä viikolla oli vähän hiljasta tuon valokuvauksen suhteen. Väsymys ja Skypetys Newcastlen päähän toi kameralle ansaitun lepohetken. Mutta ei viikkoa ilman kuvailua..jotain pientä sain kuitenkin aikaiseksi.
Ennen kuvaa kuitenkin pientä puhetta kamerarepuista. Pitäs saada vähän isompi ja parempi tuon tee-se-itse meiningillä tehdyn tilalle. Suomesta olen katsellut verkkokaupoista lähinnä Lowepron ja Tamracin reppuja, mutta hinta vähän sylettää. Ei kai joku 80-100€:tä olis hirveen paha hinta noinkin tarpeellisesta vehkeestä, mutta se 100€ on silti iso kasa rahaa. Ebayn halpamarkkinatkaan ei tunnu antavan mitään hyvää tarpeeksi halvalla, joten pulma on valmis. Anttilassa ollu Fancier reppu pääsi todella lähelle 40€:n hinnallaa, mutta laatu ja muokattavuus oli vähän heikkoa. Myös Prismasta löyty todella mielenkiintoinen CaseLogicin reppu (n 50€), mutta se oli liian pieni. Tänään kuitenki alkoi näkymään valoa tunnelin päässä. Englannissa toimiva Jessops tarjoaa suht halpaan 33 punnan hintaan Centon D-Trek Backpack 2 reppua, joka on ainakin isompi. Muuta tietoa tuosta repusta ei löydy, vaikka selasin koko internetin läpi. Jessopissa oli myös mielenkiintoisen olonen salama 99£, mutta se nyt ei ole niin tärkeä. Helmikuun lopulla sitten pääsen Newcastlen Jessoppiin noihin tarkemmin tutustumaan. Mutta nyt siihen kuvaa.
Tämä oli noin 10 min. kuvaussessio, kuvaussessiosta hämmentyneen kissan kanssa. Oikealla on Nikon sb-600 sateenvarjon läpi ammunnutuna ja vasemmalla puolella valkea heijastin. Mukava olis ollut saada taustaa vähän tummemmaksi, mutta tuo sateenvarjo tahtoo levittää valon vähän joka suuntaa. Softboxi jos oli ollut mukana, niin olisi varmaan se taustan tummennuskin onnistunut helpommin. Kissa jaksoi yllättävän hyvin katella tuota tohua, kun sai välillä kynsiä heijastinta.
Alkuun pieni tarina uuden salaman saapumisesta. eBayn kautta tilattu Sunpak 422D:hen oli tullut jo saapumisilmoitus postiluukusta, mutta homma ei ollutkaan niin yksinkertainen. Tarjosin aluksi sitä lappua aluksi postiin, mutta sieltä sanottiin että salaman voi noutaa tullista. No tuppauduin sitten tulliin sen lapun kanssa mutta homma ei ollutkaan niin yksinkertainen. Tullissa vaadittiin jonkin näköistä kuittia tästä ostoksesta. Tällaista kuittia ei tietenkään mukana ollut ja pakettia ei ilman kuittia saanut. Avattiinpa jopa se paketti jos siellä sisällä olisi ollut jonkinlainen kuitti, mutta ei onnistanut. Onneksi sain tulostettua PayPalista sopivat kuitit ja päivän päätteksi salama päätyi onnellisiin käsiin. Eli kannattaa suoraan ottaa jonkinlainen todistus maksetusta hinnasta, niin saa kerralla paketin tullista haltuun.
Ja sitten itse asiaan. Tämän viikon kuvaksi setviytyi lammaspotretti. Tästä tulikin ensimmäinen kuva joka on otettu kolmea valoa käyttäen. Ja hyvin onnistuin vaikka mutta mitään ihmeempiä vehkeitä ei ollut saatavilla, pelkkä kameralaukun sisältö. Esim. jalustoja ei ollut.
Valot on aseteltu seuraavasti: Etuylävasemmalta Sunpak 433D parilla leivinpaperikerroksella (leivinpaperit pehmensivät valoa), taustalla Nikon SB-600 sinisellä geelillä ja Stofen valonhajoittajalla, sekä Sunpak 422D gridspotilla takaoikealta.
Tausta olisi voinut olla hieman kirkkaampi, mutta muuten olen tähän tyytyväinen. Tuo takaoikealla oleva 422D tuo mukavasti syvyyttä ja muotoa kuvaan. Tätä kun vielä pääsis tekemään ihan elävän ihmisen kanssa. Pitää ruveta houkuttelemaan ihmisiä ansaan.
Kalusto:
Päivitetty 14.10.2010 klo 10.52
KAMERAT:
*Nikon D80
*Holga 135bc
*Fed-4
OPTIIKKA:
*Sigma 18-50mm f2.8
SALAMAT:
*Nikon SB-600
*Nikon SB-24
*Yongnuo YN460
*National PE-170
MUUTA:
*Yongnuo RF-602 radiolaukaisimet (2x lähetin, 3x vastaanotin)
*Manfrotto 718B jalusta kameralle
*Velbon CX Mini F matkajalusta
*2x HQ valojalusta (iso ja pieni)
*60x60 cm kokoontaitettava softbox
*2x 80 cm läpiammuttava valkoinen sateenvarjo
*5-in-1 56 cm pyöreä heijastinsetti
*paljon tee-se-itse valonmuokkajia salamoille
*värigeelejä salamoille
*Sandisk Extreme III 4 gb ja Kingston 2 gb muistikortit
*Mustavalko- ja värifilmin kehitystarpeet
*Gossen Sixtomat valotusmittari
*Cokin A filtterisetti
KIRJAT:
Michael Freeman: Valokuvaamisen taito
Fil Hunter: Light: Science and Magic: An Introduction to Photographic Lighting
Christopher Grey: Master Lighting Guide for Portrait Photographers
John Hedgecoe: Värivalokuvauksen taito
Will Cheung : Camera Craft: Landscapes
Lee Frost : Personal Views
David Yorath : Photography (Crash Course)
Terry Hope : Better Picture Suide to Black % White Photography 2
Roger Hicks, Frances Schultz : The Film Book
John Hedgecoe : Workbook of Darkroom Techniques
Steve Sint : Digital Portrait Photography
Tuli sitten hommattua web-kamera, jotta yhteyden pito Skypellä Newcastleen onnistuu. Hanna on siis lähdössä kevääksi vaihtoon ja pitäähän sitä illalla nähdä minkälainen naama kenelläkin oli, niin ei sitten unohdu.
Kamera tuli eBayn kautta Hong Kongista ja maksoi 12,99$ postikuluineen (n. 10€). Paketin matka Hong Kongista kotiovelle kesti n. 11 päivää, tosin se piti noutaa postista kun ei ollut mahtunut postiluukusta.
Paketti sisälsi webcameran ja ohjeen (joka ei kyllä ollut tarkoitettu tähän kameraan). Pienen ihmettelyn jälkeen huomasin että kamera toimii suoraan plug and playna, eikä mitään ajureita tarvittu, eikä sellaisia ajureita mukana edes toimitettu. Kuvan laatu on ihan jees ja muutenkin on helposti hintansa väärti peli. Mukavana extrana on säädettävä 6-ledin valo.
Pientä miinusta on myös havaittu. Välillä tuntuu että kone ei ymmärrä tämän laitteen olevan kytketty ja tänä aamuna kone ei suostunut käynnistymään ennen kuin älysin kiskasta laitteen irti USB-väylästä. Hieman hämärää toimivuutta, mutta jos tämä nyt nämä muutamat kuukaudet toimis. Jos ei, niin halvin Logitech tai Creative lähimmästä liikkeestä ja luulisi homman toimivan.
Alla kuva tästä vekkulista vekottimesta. Vasemmalla SB-600 snootin sekä flagin kera, takana sunpak 433D gridspotilla ja punaisella geelillä. Objektiivina Nikkor 50mm f1.8 ja 12:mm loittorengas.
Innostuin tänään kokeilemaan lasin kuvausta uudelleen ja tällä kertaa paljon paremmin tuloksin. Oppi oli mennyt perille ja pystyn jopa olemaan ylpeä aikaansaannoksistani. Kuvasin kuvat läppäriltä laukaisten, joten sain tarkastettua kuvan heti ja hieman isommalta ja paremmalta näytöltä kuin kameran (15,4" vs. 2,5")!
Tällä kertaa kohde oli pieni ja näin helpompi valaista näillä vehkeillä mitä on. Sekä tummalla että valkealla taustalla kuvatut kuvat on kuvattu lähes samalla valojärjestelmällä. SB-600 40x40 cm softbox suoraan lasintakana vaakatasossa. Alustana toimi valkoinen paperi ja pala lasia.
Ensimmäisessä setissä peitin softboxin muuten mustalla kartongilla, paitsi kuvassa näkyvän valkean taustan. Tällä valaistuksella saadaan lasiin heijastumaan mustat ääriviivat ja lasi erottumaan vaaleasta taustasta. Vähän vielä mehua lasiin ja kuvasta tuli paljon mielenkiintoisempi. En hirveästi jaksanut sipistellä kuvankäsittelyssä, joten pientä ylimääräistä mustaa viivaa yms. on näkyvissä.
Muutaman hyvän kuvan jälkeen oli aika kokeilla jotain muuta. Tiputtelin pipetillä tippoja veteen ja yritin saada ajotuksen kuntoon. Läppäriltä laukaiseminen ei juurikaan helpottanut tätä hommaa, sillä viivettä oli paljon. Klikkaamalla saat kuvia isommaksi.
Viimeiseksi kokeilin vielä kuvausta mustalla taustalla ja leikiskelin mehulla ja viiden sentin kolikoilla. Tässäkin siis soxbox taustalla, mutta nyt siitä on peitetty mustalla vain kuvan kokoinen alue. Näihin olisi ehkä kannattanut vaihtaa musta alusta, jäi vähän hölmön vaaleaksi tuo lasin ympäristö. Näihin kuviin lisätty vasemmalta Sunpak 433D grid spotilla tuomaan nestettä paremmin esille.
Semmosta tällä kertaa!
