UPSin lupaama paketti Macodirectiltä Saksasta, päätyi tänään käsiini ja pääsin kehityshommiin. Paljon olin ottanut selvää asioista ja samalla rakentanut pieniä peikkoja kehityksestä, mutta kaikki sujui livakasti kuin Björgenin suksi! En näin yömyöhällä lähde tarkemmin purkamaan noita vaiheita (vieläkään), vaan se jääköön tuonnemmaksi.
Alla kolme kuvaa Kodakin T-Max 400 rullasta, Rodinal 1:50 kehiteellä kehitettynä (kehitysaika 10 min). Kiinnitteenä Fix-ag (7 min.) ja loppupesussa käytetty Ageponia. Skannaus likaisella CanoScan 4200F tasoskannerilla. Tykkään kovasti tuosta rakeisuudesta!! Kontrastia jouduin hieman lisäämään skannauksen jälkeen, mutta muutoin tulokset on hyviä ja innoittavia. Kuvissa on nähtävissä tuollaisia selkeitä tummi raitoja, jotka ilmeisesti ovat skanneristä peräisin. Negoista en moisia raitoja löytänyt vaikka kuinka luupilla tähystelin. Mutta nuo liat ja raidathan vain lisäävät kuvien loistavaa tunnelmaa.
Eiku uutta matoa koukkuun ja lisää filmiä Nikoniin!
Olympiahuuman keskellä, on pieni hetki aikaa päivittää blogia.
Kuten yllä olevasta kuvasta näkyy, olen sitten mennyt hankkimaan Nikonin f-501 filmikameran (sikahalvalla Saksasta). Linsseinä, jo aiemmin esitelty, Kaleinar-5N 100mm f2.8 (halvalla Suomesta) ja uusi tulokas Helios-81N 50mm f2 (sikahalvalla Ukrainasta). Lisäksi taustalla lymyää tähän settiin täydellisesti sopiva salama, Nikon SB-24 (suht halvalla Suomesta).
Ai miksikö filmikamera? Alkuperäisenä ajatuksena hankin tämän reissukameraksi, kun tuota suurta ja kallista digijärkkäriä aina välillä hirvittää kannella mukana ympäri maita ja mantuja. Lisäksi alkukantaisempi meininki manuaalitarkennuksineen kiehtoo kovasti..ja totuuden nimessä filmille kuvaaminen pakottaa keskittymään enemmän jokaiseen kuvaan, kun ei raaski paukutella hyvin montaa rullaa tunnissa. Filmille kuvaaminen on vuosien varrelta varsin tuttua puuhaa, sillä aikaisemmin "retroillut" mm. Nikon EM;n ja parin Yashican kanssa.
Tämän kyseisen, Nikon F-501, kameran valitsin halvan hinnan ja vanhempien linssien yhteensopivuuden takia. Valotusmittari toimii kaikilla Nikon Ai mallin tai sitä uudempien linssien kanssa. Rungosta löytyy myös automaattitarkennus, mutta sitä tuskin tulen hirveästi tarvitsemaan. Mukavana lisänä etsimessä näkyy mittari, joka ilmoittaa milloin tarkennus on kohdillaan. Suljinajan voi valita manuaalisesti väliltä 1/2000-1 sek., tosin itse käytän aukonesivalinta moodia.
Ja se mainitsemani uusi askel! Tämän kaluston avulla on tarkoitus astua mustavalkokuvauksen ja filmin kehityksen ihmeelliseen maailmaan. Aluksi tarkoituksena oli kuvata värifilmiä, mutta filmirullien kehitysmaksut kauhistuttivat ja saivat pohtimaan halvempia vaihtoehtoja. Muutaman intensiivisen nettisurffaustunnin ja tarkkojen kustannuslaskelmien jälkeen, uusi suunta oli löytynyt. Mustavalkofilmin kehitys osoittautui suhteellisen helpoksi, halvaksi ja erittäin mielenkiintoiseksi tavaksi kuvata filmiä. Välineet ja kehitykseen tarvittavat kemikaalit tosin maksavat alkuun melko paljon, mutta tulevat pitkässä juoksussa paljon halvemmaksi. Vielä kun pöydältä löytyy negoja skannaava skanneri, niin homma sai sinetin. Suurin etu filmin kotikehityksesä on kuitenkin mahdollisuus vaikuttaa lopputulokseen. Vaikuttaa voi esim. rakeisuuteen ja kontrastiin. Jossain valokuvausliikkeessä kehitetyt negat voivat olla suuri pettymys, mutta itse kehittämällä voi etsiä juuri omaa silmää mielyttävän tyylin. Näistä kuitenkin löpisen lisää, kunhan saan ensimmäisen filmini kehitettyä. Jos vain UPS pitää lupauksestaan kiinni, niin kehityskamat saapuvat Saksasta (tosi halvalla) kotiovelle maanantaina ja pääsen kehityksen makuun!
Maanataita odotellessa..SUOMI SUOMI SUOMI!!
Laitetaas vuoden eka blogimerkintä. Ostin n. viikko sitten käytettynä Kaleinar-5N 100mm f2.8 objektiivin ja kyllä on ollut koko rahan arvoinen ostos (60€ sisältäen positkulut)! Pieni, kevyt, valovoimainen ja ainakin minun silmään terävä..ja mikä parasta tarkentaa lähimmillään 80 centtiin! Lisäksi tämä musta möhkylä tarjoaa 52 millin suodinkierteen ja kiinteän, esiin vedettävän, vastavalosuojan. Tämä on ilmeisesti Ukrainassa valmistettu kopio/versio/vastine Nikon E series 100mm f2.8 objektiivista. Valonmittausta ja automaattitarkennusta ei tämä objektiivi tue (med Nikon D80), mutta niiden puute vain parantaa kuvauskokemusta. Kävin hieman ulkoiluttamassa tätä pari päivää sitten ja tässä pari kuvaa. Jatkossa kokeilen tällä makroilua loittojen kanssa ja saatanpa jopa tempasta objektiivista kuvan tänne :)
Lokakuun viimeinen oli aktiivisin kuvauspäivä piiiitkiin aikoihin. Blogi on ollut päivittämättä reilut pari kuukautta ja tuhannet fanit ja seuraajat kaikonneet. Nyt kuitenkin pari sekalaista kuvaa esille.
Launtain päätavoite oli käydä kuvaamassa kummipojan 1v. kuvat, mutta ennen sitä tuli käytyä veden äärellä, auringon laskua ihmettelemässä. Vesi oli mukavasti rannasta jäässä ja pilvettömän taivaan lävistivät parin lentokoneen jättämät jäljet. Tunnin päästä värit taivaalla olisivat luultavasti olleet vieläkin huikeammat, mutta kuvaajan piti rientää jo illan päätehtävään. Alla pari kuvaa todistamaan, etten ihan omiani höpise.
Illan päätaavoite, eli 1-vee-potretit onnistuivat suhtellisen hyvin. Päätin kokeilla high key -valaistusta eli heittää taustan täysin puhki ja pelailla sävyjen kirkkaassa päässä. Käytössä oli 2 salmaa, toinen läpiampuvan sateenvarjon takana kohdetta valaisemassa ja toinen ihan paljaana taustaa valaisemassa. Sain valaistuksen nopeasti kuntoon ja valaistus kuvissa oli juuri sellainen kuin halusin. Ilo jäi kuitenkin lyhyeksi, kun toinen salama lopetti yhteistyön. Jäin sitten yhden valon varaan ja pääosa kuvista tuli otettua pelkällä varjolla. Joka tapauksessa, lystiä oli ja ihan hyviä kuvia tuli..salamakin palasi myöhemmin takaisin toimintakuntoon. Ehkä heijastinta olisi voinut käyttää vaalentamaan varjoja, mutta hermostuvan ja väsyvän lapsen kanssa ei ajatus ehtinyt mukaan. Ensi kerralla suunnitelma B takataskuun ja hyvä tulee!
Ja L102 projekti jatkuu taasen. Aiheena jotakuinkin huippuvalokohdat (mikähän tälle olis järkevämpi sana?) ja heijastavat pinnat. Linkki teksetiin tässä:
L102 - Specular Highlight Control
Tavoitteena on siis tuoda kohteen muotoa esille huippuvalojen avulla. Kohteeksi valitsin naarmuisen ja likaisen iljettävän mp3-soittimen. Soittimessa on todella hyvin heijastavia mustia alueita sekä hieman vähemmän heijastavia harmaita alueita. Alustaksi vielä hieman kiiltoa antava likainen musta pöytä ja eikun testailemaan.
Kokonaisuudessaan kokeilin oikeastaan vain kahdenlaista valaistusta, joista ensimmäisessä kahta eri variaatiota. Kuvausten edetessä tuli hyvin selväksi, että pienet muutokset valaistuksessa, saattavat tehdä isoja muutoksia kohteeseen. Alla on kaksi kuvaa kohteessa melko samanlaisessa valaistuksessa. (Kaaviot kuvien alla)(ja totutusti klikkaamalla isommaksi)
Päädyin valaisemaan kohteen vasemman reunan kokonaan ja hieman oikean alareunaa. Näin sain tuotua soittimen muotoja esiin kohteen molemmilta puolilta, mikä mielestäni helpottaa muodon havainnointia. Oikea yläkulma jää mukavasti varjojen pimentoon, tehden kuvasta mielenkiintoisemman. Valaistuksen toisessa variaatiossa yritin tuoda kohteen oikeaa reunaa enemmän esiin, mutta reuna meni melko sotkuiseksi, eikä tuonut muotoa esiin niin hyvin kuin ensimmäinen versio. Jännä huomata miten pienillä muutoksia kohteen ilme muuttu melkolailla. Ilmeisesti näitä valaistuksia kannattaisi miettiä kunnolla ennen kuin edes koskee valoihin. Toisessa valaistuksessa pyrin tuomaan pinnan materiaalia ja tekstuuria esiin, pilaamatta kuitenkaan itse kohdetta puhkipalaneella huippuvalolla. Kuten kuvasta näkyy, pinnan materiaali on määritetty valaisemalla koko soittimen etuosa isolla valonlähteellä. Valon teho on säädetty niin, että valo selkeästi näkyy kohteessa huippuvalona, tuoden esiin pinnan heijastuvuuden (ja naarmuisuuden). Valo on kuitenkin sen verran heikko, että sen läpi pystyy näkemään kohteen. Sama valo kovemmalla teholla peittäisi alleen heijastavan pinnan alla lymyävän näytön. Oikealle puolelle lisäsin valon muotoilemaan reunaa ja pienillä paperin paloilla toin hieman valoa harmaisiin osiin.
Oli taas opettavainen harjoitus, josta jäi molempiin käsiin kuorallinen pieniä huomioita. Tämä testi pitänee toistaa vaaleasävyisellä kohteella, jolloin leikittäisiinkin varjoilla eikä huippuvaloilla.
Tänään päädyin käyttäämään valaistukaavioita selventämään hieman kuvassa vallinnutta tilannetta. Yksi tähän hyvin soveltuva työkalu on Kevin Kertzin luoma Lightning setup file. Kiitokset hänelle siitä ja tässä linkkin Kertzin sivuille: KevinKertz.com
On taasen aika jatkaa viime postissa aloittamaani projektia, eli tuota David Hobbyn Lighting 102 ohjeistuksen läpikäyntiä.
Tällä kertaa aiheena on Apparent light size. En nyt ihan sanatarkasti tuota osaa suomentaa, mutta idea on jotakuinkin seuraava: Mitä lähempänä kohdetta valo on sitä isompana se näkyy kohteelle. Ja mitä isompana valo kohteelle näkyy sitä pehmeämpänä valo kohteeseen lankeaa. Käytännössä siis pieni käsisalama (esim. sb-600), joka tuottaa (ainakin lähtökohtaisesti) melko kovaa valoa, tuottaakin todella pehmeää valoa, kunhan kohde on tarpeeksi pieni ja salama lähellä. Mitä kauemmaksi salama viedään, sitä pienempänä pisteenä valonlähde kohteelle näkyy ja tällöin valo kovenee. Esim. aurinko on TODELLA iso valonlähde, mutta meille se näkyy hyvin pienenä pisteenä ja siksi se tuottaa hyvin kovaa valoa. Näistä sepostuksista tuskin kukaan saa juuri mitään irti, muuta pääasia että itse ymmärrän. Alla halukkaille linkki tekstiin, jota tässä yritän kovasti referoida:
Apparent light size
Ja sitten itse testailuun. Alla olevassa kuvassa on kuvattu kahta (nykyisin edesmenneitä) banaania SB-600 salamalla, kera 40x40 cm softboxin. Kuvan alareunassa lukee kuinka kaukana softbox on kohteesta ollut (klikkaamalla suapi isommaks):
Kuvasarjasta huomaa kuinka lähellä ollut valo tuottaa todella pehmeän reunan varjoon. 80 ja 100 cm:n päässä oleva valo on huomattavasti kovempi. Toinen selkeästi havaittava ero on alimmaisen banskun päässä oleva huippuvalopiste. 20 cm kuvassa ei näy selkeää kirkasta huippuvalopistettä, kun taas valoa kauemmaksi vietäsessä piste muuttuu pieneksi ja kirkkaaksi. Tarkemmin katsottaessa 20 cm kuvassa on samainen huippuvalokohta, mutta valo on levinnyt huomattavasti isommalle alueelle. Lähempi on siis pehmeempi.
Kahdella viimeisellä kuvalla ei ole ihan hirvittävää eroa, mutta korkeammalle nostettaessa valo alkoi kimmota seinistä takaisin kohteeseen ja se alkoi pilata hieman testiä. Siitä siis tuo oudohkolla logiikalla toteutetut korkeuden muutokset.
Valon kulman tutkimista med Harrison
Aloitin hiljattain koluamaan läpi David Hobbyn (Strobist.blogspot.com) Lighting 102 valaisuopasta ja siihen liittyen julkaisen täällä siellä annettuja harjoituksia. Ennen L102:sen aloittamista lukaisin läpi samaiselta sivustolta Lighting 101:sen, joka toimii eräänlaisena pintaraapaisuna valaistuksen maailmaan. Alla linkit molempiin oppaisiin:
Lighting 101
Lighting 102
Aloitin harjoituksen valon suunnan vaikutuksen tutkimisella. Mallina toimi Harrison. Kuvat on kuvattu yhtä salamaa käyttäen, valon kulmaa muuttaen. Kuvat on otettu kolmelta eri korkeudelta, viidestä eri eri kulmasta.
Kun tuota ruudukkoa katsoo, niin mieleisimmät kuvat löytyvät keskeltä ja siitä kohti oikeaa reunaa. Kameran suunnasta tuleva valo ei (yllätys, yllätys!) ole kovinkaan mielenkiintoinen, varsinkaan tuo kohteen korkeudella oleva valo. Kyllä tämä tutkielma viimestään saa ottamaan salaman kamerasta ja viemään sen kohdetta paremmin muotoilevaan kulmaan.
Taulukon oikeassa reunassa ilmoitettu korkeus asteina ja alareunassa valon kulma kohteeseen (tai jotain sinne päin). Klikkaamalla isompi versio kuvasta
Ilokseni pääsin kuvailemaan loistokasta Joensuulaista bändiä, Vox Vulgaria. Sateinen ilma pilasi muutti hieman suunnitelmia ja ideoita joutui keksimään lennosta. Melko typeriä ideoita tuli ja valaistuksen kanssa hienoisia ongelmia. Kuitenkin ihan jees kuvia tuli, mutta parantamisen varaa on paljon. Jälleen kerran ottaa vieläkin parempia kuvia, kun peli on nyt avattu. Ihmisiä on kyllä mukava kuvata!!
Niin ja lisää Vox Vulgarista löydät täältä
Innostuin pitkästä aikaa käväisemään HDR:n ihmeellisessä maailmassa. HDR kyllä tarjoaa varsin mielenkiintoisia mahdollisuuksia ottaa näyttäviä kuvia kohteista joissa kameran dynamic range (mitä lie suomeks?!) ei riitä. Nämä pari kuvaa ovat tämän kesän road tripiltä (mitä lie suomeks?!). Ensimmäinen on Uudenkaupungin leirintäalueelta, missä kaatosateen jälkeen aurinko pääsi vielä näyttätymään ennen laskeutumistaan. Toinen kuva on joku vanha rakennuksen raunio Vanhasta Vaasasta. Ei mitään hajua mikä tuo on joskus ollut.
Kuvat ovat melko tylsiä peruskuvia, mutta sopivat varsin hyvin HDR harjoitteluun. HDR muokkauksessa pyrin pitämään lopputuloksen suhteellisen realistisena. En halua aivan överiksi vetää, vaikka sekin tyyli on vielä jossain vaiheessa testattava. Kunhan tässä pääsee hieman paremmin sisään tähän HDR maailmaan, niin ehkä joku suunnitellumpi kuva on paikallaan.
No tässä blogihommassahan kävi melkein just niin, kun olin aatellu. Vähän aikaa jakso melkein viikottain säätää jotain tänne, mutta nyt on tahti hitaampaa. Mutta eipä tuolla lieni hirveesti väliä, kun itselleen tätä enimmäkseen tekee.
Käytiin siis viikko oleilemassa Newcastlessa ja nyt hieman enemmän turistina. Kamera lauloi paljon ja kivoja nähtävyyksiä näimme. Matkan kohokohta oli helposti matka Durhamiin jossa vanha katedraali kohosi ylväästi kohti aurinkoista taivasta. Siellä oli mukava kierellä ja ihmetellä maailmanmenoa. Junamatkakin oli naurettavan halpa.
Myös pari reissua Tynemouthiin olivat lystejä, vaikka toisella kerralla hieman meinasi sade häiritä. Näimme taas jonkun linnan raunioita ja pääsimme tutustumaan paikalliseen Aquariumiin, missä hait ja muut ison veden kalat uiskentelivat päittemme päällä. Hieno reissu kaikin puolin!!
